Teltta mukaan etelä-amerikkaan osa 1

Monen suomalaisen matkailukäsitykseen kuuluu telttailu. Näin se on meikäläisenkin kohdalla, joten kun liput Etelä-Amerikkaan oli hankittu, minulla ei ollut pientäkään epäilyä siitä, pitäisikö teltta ja kaikki telttailuvarusteet pakata mukaan. Matkailen kaverin kanssa kahdestaan, ja lentoliput eivät olleet mikään suurin haaste: olemme molemmat moottoripyöräilijöitä emmekä osanneet edes kuvitella, että moottoripyörämme jäisivät kotiin. Pyörien laukkuihin pakattiin kaikki retkeilykamat, pyörät merikonttiin ja menoksi! Tällä hetkellä meillä on kokemusta vaeltamisesta ja moottoripyöräilystä Chilen ja Argentiinan alueilla, ja haluankin jakaa meidän kokemuksia telttailusta näissä Etelä-Amerikan maissa.

Teltta mukaan etelä-amerikkaan

Suhtautuminen Ympäristöön

Meidän seikkailu Chilessä alkoi sen pohjoisosasta. Saavuimme Iquique-nimiseen kaupunkiin ja meillä oli pitkä bussimatka edessä: pyörät olivat tulossa vasta kuukauden päästä ja toiseen kaupunkiin, joka sijaitsee noin kahden tuhannen kilometrin etäisyydellä Iquiquesta. Onneksi telttamme pysyi kontissa, sillä muuten olisimme joutuneet kantamaan sitä turhaan… Oli aikamoinen pettymys, kun netissä näkyi hienoja rantoja ja puhtaita maisemia, mutta todellisuus paljastuikin karmeaksi. Paikallinen väestö ei pidä huolta ympäristöstä melkein lainkaan, ja roskia on kaikkialla. Uimarannat ovat täynnä oluttölkkejä, kartonkeja, hylättyjä vaatteita ja kenkiä, jäätelöpakkauksia ja vaikka mitä muuta paikallisen väestön viikonloppuisin jättämää jälkeä. Lisäksi Chilen pohjoinen on hyvin kuivaa aluetta, mistä muistuttaa maailman kuivin aavikko Atacama, joten juomakelpoista vettä ei ole missään muualla kuin kaupoissa. Telttailu maisemissa, joissa ei ole mitään muuta kuin hiekkaa ja valtamerta, ei tuntunut meidän mielestä sopivalta. Yöpymispaikkoja löytyy silloin tällöin, mutta niitä on hyvä käyttää vain silloin, kun pitää viettää yö jossain ja jatkaa matkaa aamulla. Pitkäaikaisempi maisemista nauttiminen on vaikeaa sekä roskien määrän että makean veden puuttumisen takia.

Chile: Suuntana Etelä

Viimeinen retki, jonka teimme kävellen, oli Santiagon läheisyydessä sijaitsevan vuoren huipulle. Sen jälkeen saimme vihdoin viimein moottoripyörämme ja suuntasimme etelään – sinne, minne jokainen paikallinen on kehottanut meitä menemään ja minne olimme menossa muutenkin. Chilen keskiosassa telttapaikkoja löytyy melko helposti Tyynenmeren rannalta, mutta sinne pitää varata aina vettä mukaan. Kun kuljetaan rannikkotietä, välillä tulee vastaan myös jokia, tosin niissäkin virtaava vesi on juomakelvotonta. Parempia telttapaikkoja alkoi tulla vastaan vasta Los Lagos eli Järvet-nimisessä läänissä, missä silloin tällöin pääsimme puhtaiden järvien rannoille. Chileläinen hallitus on jo muutama vuosi sitten hyväksynyt lain, jonka mukaan jokaisella pitäisi olla mahdollisuus päästä rannalle, mutta paikallinen väestö laiminlyö sitä lakia tänäkin päivänä ja maksaa kovia sakkoja lukuisista aidoista ja porteista. Mitä kauniimpi on järvi, sitä enemmän sen ympäriltä löytyy aitoja, ja näin se on koko Chilen keskiosassa.

Chile: Suuntana Etelä

Kaikki muuttuu paremmaksi sen mukaan, kun siirrytään etelään. Patagoniana tunnettu alue poikkeaa Chilen keski- ja pohjoisosasta niin maisemallisesti kuin myös kulttuurisesti: täällä ei enää näy niin suurta määrää roskia, ja maisemat ovat aivan uskomattoman hienoja. Matkan varrella nähdään lumihuippuisia tulivuoria, kirkasvetisiä nopeita jokia, turkoosin värisiä järviä ja reheviä metsiä – ja koko ajan nautitaan viileämmästä säästä, mikä tuntuu niin sanotun Varsinais-Chilen jälkeen suurelta helpotukselta. Vastaan tulee paljon porukkaa sekä polkupyörillä että moottoripyörillä, mutta autoja nähdään harvemmin: välillä saattaa tulla vastaan yksi matkailuvaunu kahden tunnin ajon aikana. Kun saavutaan Patagoniaan, tuntuu siltä, että nyt vihdoin viimein päästiin siihen oikeaan luontoon: koskemattomaan ja aitoon. Täällä ei asu paljon porukkaa ja verkkoyhteyskin toimii vain isommissa kylissä; muuten ollaan koko ajan offline-tilassa. Patagonia ansaitsee erillisen postauksen, joten tavataan seuraavilla sivuilla!

Comments are closed.