Sopiva paikka teltalle osa 1

Olemme kaikki tottuneita jokamiehenoikeuden sääntöihin, mutta jotkut maat saattavat yllättää – ja epämukavasti.

Sopiva paikka teltalle

Jokamiehenoikeus toimii siis Suomen lisäksi vain Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Skotlannissa. En ole matkustanut paljon ennen kuin täytin 23, ja siihen mennessä kävin vain pari kertaa Tallinnassa, kerran Norjassa ja muutaman kerran Venäjällä. Tallinnassa en tarvinnut paikkaa teltalle, sillä käytin hotelleja; Norjassa kaikki toimi valtavan hyvin, sillä kävimme sen pohjoisosassa, ja Venäjälläkin kaikki vaikutti olevan OK, kun jaksoi ajaa pidemmän matkan Pietarista pohjoiseen Laatokan maisemiin. Sekä Norjassa että Venäjällä pystyin siis käyttämään sitä samaa maalaisjärkeä kuin Suomessakin: kartalta katsotaan sopiva vesistö ja sen viereen johtavat tiet, minkä jälkeen siirrytään etsimään sopiva leiriytymispaikka. Tässä ja kahdessa seuraavassa postauksessa jaan omia kokemuksiani siitä, miten käsitykseni telttailusta muuttui ajan myötä, kun aloin matkustaa luontoon Suomea ja Pohjoismaita kauemmas.

Ensimmäisiä Kokeiluja

Aloitin Euroopan matkani Latviasta. Menin moottoripyörällä, joten ihan kaikkia telttapaikkoja en pystynyt edes saavuttamaan, sillä kyseessä oli tavallinen katupyörä, jolla on myös kiva matkustaa asfalttiteillä. Olin etsimässä telttapaikkaa jo puoliyön jälkeen, kun oli pimeää, ja lopuksi annoin periksi: tien varrelta löytyi vierastalo, johon pääsin majoittumaan viidellätoista eurolla. Seuraavana päivänä päätin olla fiksumpi, ja seuraavaksi olikin jo Puola. Sielläkin käytin tuttua suomalaista maalaisjärkeä ja suuntasin päätieltä pikkutielle, joka kulki ison järven rannan vieressä. Yhdessä vaiheessa näin puupöydän ja laiturin, ja päätin pystyttää teltan sinne. Tein nuotion, laitoin ruokaa ja kaikki meni muuten hyvin, mutta aamulla, kun kävin jo peseytymässä järvessä, paikan päälle saapui vanhempi herra ja kysyi, minkä takia olen majoittunut hänen yksityisalueelleen. Ai jaa, asiasta piti siis kysyä ja tämä ei ollut mikään kylän ylläpitämä laavu. Mies oli kuitenkin sen verran ystävällinen, että kutsui minut syömään aamiaista perheensä kanssa tien toisella puolella sijaitsevaan taloon ja minähän tietysti suostuin. Perheessä selitettiin, että telttailu voi olla täällä vaikeaa: Puola on täynnä porukkaa, ja pääosin sekä laavut että rannat ovat yksityisomistuksessa. Selvä, jatketaan!

Ensimmäisiä Kokeiluja

Kuvittelin, että Tšekissä tilanne olisi parempi. Ensimmäinen yö meni kuitenkin ihan virallisella leirintäalueella, sillä muuten joen rannalle ei päässyt lukuisten aitojen tai tiheän metsän takia, ja sen jälkeen minun oli päästävä Prahaan, missä oli tarkoitus viettää seuraava päivä. Hotellien hintoja en hyväksynyt heti ja löysin Vltavan rannalta risteilyklubin, jonka yhteydessä toimi myös leirintäalue. Alueelle pääsi, mutta paikalla ei ollut henkilökuntaa eivätkä yhteiset tilat olleet auki, joten päätin, että pystytän telttani suoraan joen rannalle ja aamulla minua odottaa hieno linnamaisema. Näin se olikin, ja muuten se oli siis ihan rauhassa vietetty yö, mutta metsässä viihtyy paremmin. Lisäksi olen sitä mieltä, että tämä oli vain tuuria, sillä heräsin jo kuuden aikoihin, pakkasin kamani ja jatkoin matkaa ennen kuin paikallisväki heräsi. Toisaalta on hyvin mahdollista sekin, että kukaan ei tulisi valittamaan: enhän minä siellä nuotiota tehnyt enkä roskia jättänyt. Tällaisessa paikassa voi viettää mielestäni yhden yön teltassa, mutta se on tapaus, kun telttaillaan vain ja ainoastaan yöunet mielessä: jopa ruoanlaitto on vaikeaa, kun vieressä virtaa melko saastunut Vltava eikä muuta vesilähdettä löydy. Tsekissä vietin sen jälkeen vain yhden yön ja senkin hostellissa, České Budějovice -kaupungissa, jonka läheisyydessä on lukuisia vaellusreittejä vuoristoihin ja hienoja maisemia joka matkailijan makuun. Olin kuitenkin sen verran väsynyt, etten jaksanut ajella pitkin metsiä ja päätin viettää yön hostellissa, minkä jälkeen jatkoin Itävaltaan. Siitä seuraavassa postauksessa!

Comments are closed.