Sopiva paikka teltalle osa 2

Viimeksi jäin siihen, että siirryin Itävaltaan ja matka jatkui. Kävin katsomassa Wieniä ja ihastelemassa sen arkkitehtuuria, mutta yötä en siellä viettänyt ja suuntasin parin sadan kilometrin verran etelään, missä tutustuin yhteen linnaan ja lähdin illan hämärässä etsimään itselleni sopivaa telttapaikkaa.

Sopiva paikka teltalle

Sitä ennen en siis koskaan käynyt Keski-Euroopassa ja näin vain muutaman valokuvan netistä, ja ne valokuvat olivat täynnä hienoja telttapaikkoja ja leiriytymismahdollisuuksia. Kunhan olisin ollut tietoinen, että kaikki nämä kuvat on otettu vuoristoista! Paikkaa ei tietenkään siis löytynyt. Tie muuttui hiekkatieksi, ja löysin kartoiltani yhden leirintäalueen. Suuntasin sinne ja vietin yön siellä – ja taas kerran päätin, että seuraavana päivänä olen fiksumpi ja se oikea paikka löytyy.

Itävallan Seikkailuja

Seuraavana päivänä satoi vettä, kurkku oli kipeä ja kehon lämpö oli noussut. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua jatkamasta matkaa, ja kun kiersin moottoripyörällä Alppien maisemia jo noin kolmensadan kilometrin verran, oli aika suunnata Gössl-järven rannoille. Tämän järven löysin noin viikko ennen matkaa Googlesta enkä edes tajunnut, että nyt on se oikea hetki katsoa satelliittikuvaa eikä karttaa. Järven kaikki rannat olivat rakennettu täyteen… ja annoin periksi. Sain huoneen Alpeille tyypillisestä vierastalosta, missä vietin kaksi yötä ja oloni myös parani. Talon mukavat omistajat selittivät, että Itävallassa telttailu on todella vaikeaa. Teltan voi pystyttää joko leirintäalueella maksusta tai korkealla vuoristoissa. Kolmas vaihtoehto on lähteä kysymään esimerkiksi maatilan omistajalta, saako hänen pihaan leiriytyä. Jatkossa kaikki nämä kolme vaihtoehtoa osoittautuivat toimiviksi, mikä osin helpotti, mutta moottoripyörän kanssa koettiin välillä vaikeuksia. Se Itävallasta. Samaa koin myös Italiassa, Sveitsissä, Saksassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Tanskassa, Alankomaissa, Englannissa ja Irlannissa. Irlannin jälkeen oli Skotlannin vuoro.

Itävallan Seikkailuja

Se Hieno Erämaa…

Matkani alkoi Skotlannin järvialueelta, joka on suosittu matkailukohde. Siellä oli tarjolla uskomattoman kalliita mökkejä järven rannalla ja vähemmän kalliita leirintäalueita, mutta telttailu oli mahdotonta. Vietin yön leirintäalueella ja otin suunnan pohjoiseen – sinne, mistä kuuluisa viski on kotoisin. Ja siellä en joutunut käyttämään turistipaikkojen palveluita kertaakaan. Verkko ei toiminut, kaupasta saattoi löytyä jotain sopivaa ruokaa, mutta muuten koko alue on tyhjää. Belgiassa tapaamani hollantilainen valitti, että Skotlannissa ei ole mitään nähtävää, ja tätä en ymmärtänyt. Tämä hieno maa on täynnä upeita vuoristoja, kapeita teitä, vihreitä metsiä ja kirkkaita järviä, ja kaiken tämän luonnon kauneuden keskelle voi leiriytyä. Vietin Pohjois-Skotlannissa muutaman päivän ja oli aika siirtyä taas lähemmäs sivilisaatiota, missä piti taas etsiä sopivia yöpymispaikkoja isolla vaivalla ja välillä unohtaa telttailu kokonaan.

Se Hieno Erämaa…

Englannin kuuluisa Lake District ei kuulunut matkasuunnitelmaani, koska matkasuunnitelmaa ei ollut. Joku laittoi vaan viestiä, että sinne on kiva mennä ja tutustua paikalliseen luontoon. Pettymys oli aikamoinen: Suomen järvimaisemat ovat vähintään samaa tasoa, ja ainoa, mikä tekee niistä erilaisen, on ihmisten määrä. Englannin järvialue oli täynnä turistiporukkaa, lomamökkejä, leirintäalueita ja kaikkea sitä, mitä yritin aina paeta. Kaksi yötä vietin laivoilla Mansaarelle ja takaisin, minkä jälkeen vielä yhden yön vietin moottoripyörän selässä: minun piti ajaa koko Britannia halki muutamassa tunnissa ja sen jälkeen nousta laivalle, joka vei minut Hollantiin. Siellä minua odotti ystävä, joten telttahaasteita ei ollut luvassa – eikä niitä tullutkaan. Hollannin jälkeen oli porukkaa täynnä Saksa, ylpeä Tanska, ja matka oli lähestymässä loppuaan: jäljellä olivat enää Ruotsi, Norja ja Venäjä. Niistä kerron seuraavassa postauksessa.

 

Comments are closed.