Retkeily onnistuu mainiosti lastenkin kanssa

Retkeily sopii hyvin koko perheen harrastukseksi ja lapset nauttivat, kun pääsevät osallistumaan yhteiseen tekemiseen. Retkeily yhdessä lasten kanssa vaatii hieman enemmän etukäteisvalmisteluja, mutta voi olla todella antoisa kokemus. Päivämatkat täytyy toki suunnitella koko porukan jaksamisen mukaan ja maaston vaativuus täytyy ottaa huomioon uudella tavalla, jotta kulkeminen säilyy rentona ja mukavana. Retkellä on nautinnollisinta silloin, kun ei ole kiire minnekään. Rauhallisella tahdilla ehtii ihmetellä ympäristöä ja jutella siitä, mitä ympärillä näkyy. Alle kouluikäisen kanssa sopiva päivämatka voi olla noin seitsemän kilometriä, kymmenvuotias voi jaksaa jo kymmenen kilometrin matkan. Teini-iässä vanhemmat saavatkin usein jo kiiruhtaa lasten perässä. Jokainen toki tuntee oman lapsensa parhaiten ja tietää, kuinka pitkät päivät omalle perheelle sopivat.

Pienet lapset saa kätevästi mukaan kantorinkassa tai talvisin lapsille tarkoitetussa ahkiossa. Osaa retkeilyreiteistä pystyy kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa. Suuremmat lapset voivat kantaa ainakin osan matkasta pientä reppua ja kulkea itsenäisesti mukana kävellen, pyöräillen tai vaikka hiihtäen. Vaikka lapsi olisi liian pieni kävelemään reitillä itse, kannattaa hänen antaa tutustua ympäristöönsä vähintään taukojen aikana kontaten tai ryömien.

Retkeily onnistuu mainiosti lastenkin kanssa

Lapset mukaan suunnitteluun ikätason mukaan

Lasten kanssa kannattaa käydä läpi jo etukäteen matkan reitti ja yksityiskohdat. Lapsi ei hahmota aikaa ja etäisyyksiä samalla tavoin kuin aikuinen, mutta reittimerkinnät ja helposti seurattava polku auttavat lasta ymmärtämään reitin kulkua. Perheessämme lasten suuressa suosiossa ovat reitit, jotka on merkitty puihin maalatuilla merkeillä. Lapset juoksevat edellä ja yrittävät löytää aina seuraavan merkin. Lasten kanssa voi jutella myös siitä, kuinka usein pidetään taukoja ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun lasta valmistelee etukäteen tuleviin etappeihin, on hänen helpompi hyväksyä myös pienet vastoinkäymiset ja viivästykset.


Lapset mukaan suunnitteluun ikätason mukaan

Lapsen iästä riippuen lapsen voi hyvin ottaa mukaan esimerkiksi retkipaikan valintaan. Aivan pienet lapset toki kulkevat sinne minne vanhemmatkin, mutta esimerkiksi retkeilyyn tottuneella kouluikäisellä voi hyviä mielipiteitä siitä, minne voitaisiin seuraavaksi suunnata. Lapsen voi antaa valita esimerkiksi muutaman vaihtoehdon välillä ja hän voi kertoa mielipiteensä vaikkapa retken pituudesta. Kun suunnitteluun on päässyt itse mukaan, tuntuu retki lapsestakin monesti mielenkiintoisemmalta. Jos perheessä on vain yksi lapsi tai lapsilla suuri ikäero, voi harkita myös sitä, voisiko lapsi ottaa itselleen kaverin mukaan. Kaverin kanssa kulkiessa luonnon ihmettely on hauskempaa ja tekemistä helpompi keksiä. Tämä antaa myös aikuisille omaa rauhaa keskittyä matkantekoon ja luonnon kauneuden ihasteluun.

Muista syödä ja pitää hauskaa!

Retkellä yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein asia ovat evästauot. Tämä pätee toki myös aikuisiin. Jostain syystä ruoka maistuu aina paremmalta ulkona nautittuna ja pienet herkut piristävät matkan varrella. Oikeaan kohtaan ajoitettu pillimehu tai pulla on pelastanut monta retkeilypäivää. Myös kunnon ruokaa on syytä varata mukaan tarpeeksi, sillä päivän reippailun jälkeen ruoka saattaa maistua yllättävänkin hyvin. Toki on tärkeää huolehtia jatkuvasti myös nesteytyksestä, erityisesti kesäkuumalla liikuttaessa.

Muista syödä ja pitää hauskaa!

Retkeilyn on tietenkin tarkoitus olla hauskaa, joten muista varata riittävästi aikaa rentoutumiseen. Uimatauot piristävät kuumina kesäpäivinä ja mäenlasku talvella. Reitin voi valita myös siten, että matkan varrella pääsee esimerkiksi ruokkimaan lampaita tai silittelemään hevosia. Melominen, riippusiltojen ylittäminen ja kiipeily ovat monen lapsen mielestä jännittävää puuhaa. Leiriytyessä voi esimerkiksi kalastaa tai kerätä marjoja iltapalaksi. Retkeily on hyvä hetki ottaa hieman etäisyyttä älylaitteiden ruutuihin, mutta esimerkiksi lempikirjan lukeminen pienen yövalon avulla on varsin mukavaa puuhaa. Mukaan voi pakata vaikkapa kevyen riippumaton, jonka voi virittää puiden väliin.

Comments are closed.