REPPU SELÄSSÄ LUONTOON

Villiin luontoon vaeltaminen on tapa irrottautua arjesta, tyhjentää mieli ja herättää aistit. Vaellukselle ei kannata kuitenkaan suunnata ilman kunnon ennakkovalmisteluja, etenkin jos retkellä on tarkoitus viettää useampia vuorokausia. On kahta eri tyyliä vaeltaa: koko päivät kestävä patikoiminen, jossa leiriydytään vain lepäämistä varten, sekä leirielämään tähtäävä retkeily. Muutamien näppärien muistisääntöjen avulla voi varmistaa, että perusasiat ovat kunnossa.

REPPU SELÄSSÄ LUONTOON

Valmistautuminen kannattaa aloittaa olennaisimmista eli jalkineista. Vaelluskengät tulisi ajaa sisään, sillä muutoin jalat ovat melko varmasti rakoilla. Alan sivustot neuvovat pitämään kenkiä koekäytössä ainakin kaksi viikkoa. Vaeltajat jakautuvat kahteen leiriin kenkien suhteen. Vanha koulukunta arvostaa yli nilkan ylettyviä, tukevia vaelluskenkiä, kun taas uuden koulukunnan mieleen ovat kevyet juoksukengät, joita kutsutaan trail-malliksi. Perinteisesti jalat pyritään pitämään vaelluksella kuivina, mutta trail-kenkien kanssa kastuminen on osa elämystä ja jalat kuivataan päivän päätteeksi vaikkapa nuotiolla.

Niin kutsuttuun kilpavarusteluun on helppo jäädä koukkuun, sillä erilaisia retkeilyvarusteita löytyy runsain mitoin. Aloittelijan tyypillinen virhe on pakata reppuun liikaa tavaraa, erityisesti vaatteita. Tunnettu vaeltaja Andrew Skurka on tiivistänyt, että periaatteessa ihminen pakkaa pelkonsa. Vaatteita pakattaessa on tietysti otettava huomioon vuodenaika ja sääennuste, mutta turhaa painolastia kannattaa joka tapauksessa välttää. Ei myöskään haittaa, jos vaatteet likaantuvat vaelluksella – se kuuluu asiaan.

Pakkaamisen taide

Repun tai rinkan pakkaaminen on myös oma taitolajinsa. Pakkaamisen kannalta on tietysti iso ero sillä, onko pääpaino vaeltamisella vai onko tarkoitus leiriytyä heti sopivan paikan löytyessä. Repussa paino pitäisi pyrkiä jakamaan tasaisesti. Pääosa painosta tulisi kokeneiden patikoijien mukaan asettua hieman yli repun keskikohdan. Tähän kohtaan kannattaa asetella ruokaa, vettä ja ruoanlaittovälineitä. Alimmaksi reppuun voi laittaa makuupussin, päälle ja sivuille vaatteita, teltan tai hammock-riippumaton ja aivan päällimmäiseksi kartan, kompassin, tulitikkujen, veitsen ja kameran kaltaisia tavaroita, joihin pitää päästä nopeasti käsiksi.

Ennen pakkaamista on hyvä varmistaa, että kaikkia retkeilyvälineitä osaa käyttää. On ikävämpi juttu huomata vasta metsässä, ettei teltan kasaus onnistu. Retkeilysivustot suosittelevat pakkauslistan laatimista. Järjestelmällisyydestä on varmasti hyötyä ja karttuvaa kokemusta kannattaa hyödyntää, ettei mukaan tule pakattua kaikkia ”pelkoja” vaan vain tarpeelliset retkeilyvälineet. Vaellusretkeltä palatessaan voi tehdä listan kaikista tavaroista, joita ei retken aika tullut käyttäneeksi. Seuraavalle vaellukselle voi taas selvitä hieman kevyemmällä kantamuksella.

Pakkaamisen taide

Ohjekirjan ostaminen on muistilistan lisäksi hyvä vinkki aloittelijalle. Eri vaellusreiteistä ja niiden vaativuusluokituksesta löytyy paljon tietoa myös netistä. Suunnitteluvaiheessa on hyvä pitää huolta yleiskunnosta. Vaeltaminen on fyysisesti rankkaa etenkin jaloille, joita kannattaakin treenata. Myös maltti on valttia: päiväretkistä ja viikonloppuvaelluksista voi edetä pikkuhiljaa pidempiin patikointiretkiin.

Mieli lepää liikkeessä

Seneca, tunnettu filosofi antiikin Roomasta, on sanonut, että ihminen on todella onnellinen vain nauttiessaan nykyhetkestä. Kukapa ei silti tai juuri siitä syystä kaipaisi ajoittain irtiottoa arjesta. Kävelymeditaatio on buddhalainen tietoisen läsnäolon harjoitus, jota käytetään myös moderneissa mindfulness-harjoituksissa. Tavoite on yksinkertaisesti vain kävellä ja olla läsnä jokaisella askeleella, jonka ottaa. Monien on vaikea keskittyä meditaatioon, jos se merkitsee paikoillaan istumista, mutta liikkeessä pysyminen koetaan usein helpommaksi tavaksi tuulettaa ajatuksia.

Pelaaminen on myös tapa rentoutua ja ottaa omaa aikaa. Miettiessään seuraavaa shakkisiirtoa, seuratessaan kuulan pyörimistä tai siirrellessään laattoja mahjongissa on helppo elää hetkessä. Vaelluksella seurattavana ovat kuitenkin vain omat askeleet ja hengityksen rytmi. Toisin kuin kaupunkien meluisat keskustat, esimerkiksi metsä saa haluamaan aistia kaikilla aisteilla: miltä metsässä tuoksuu, miltä tuuli tuntuu ihoa vasten, miten puut havisevat ja linnut laulavat, ovatko lehdet jo muuttaneet väriä ruska-ajan merkiksi. Mitä pidempään vaeltaa, sitä enemmän yhteydessä luontoon ihminen tuntee olevansa. Aistit ikään kuin heräävät eloon.

Tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu lievittää myös stressiä ja jopa masennusta. Vaelluksella saa omaa tilaa hyvin konkreettisesti mutta myös henkisen irtioton työn, ihmissuhteiden ja talousasioiden jatkuvalta tasapainottelemiselta. Retkeillessä voi tehdä tärkeitä omaa elämäänsä koskevia oivalluksia, kun saa perspektiiviä asioihin.

Villi pohjola

Suomessa villiä luontoa ja eksotiikkaa löytyy etenkin Lapista. Sodankylä houkuttelee kesäisin turisteja luonnon lisäksi kulttuurin avulla: Sodankylän elokuvajuhlat, englanniksi Midnight Sun Film Festival, järjestetään kesäkuussa 2019 jo 34. kertaa. Elokuvajuhlat tarjoaa yhdessä Luoston alueen majoitusyritysten kanssa mahdollisuuden majoittua Luosto-tunturin kupeessa, josta on alle puolen tunnin matka Sodankylän keskustaan. Pyhätunturin kansallispuisto on muodostettu vuonna 1938 ja sitä on laajennettu Luoston alueelle 2005. Pyhä-Luoston kansallispuiston ytimen muodostaa Suomen eteläisin tunturijono. Elokuvien katselun voi siis yhdistää tuntureilla patikoimiseen.

Osin Sodankylän alueella sijaitsee myös Urho Kekkosen kansallispuisto, joka on Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita ja suosittu patikointipaikka. Urho Kekkosen kansallispuisto ulottuu Saariselältä aina Venäjän rajalle asti. Sompion luonnonsuojelualueella sijaitseva seitsemän kilometrin pituinen Pyhä-Nattasen vaellusreitti sopii päiväretkeilijöille. Sompiojärven rannalta alkava Ruijan reitti on puolestaan suunnattu pidempää vaellusta varten. Kokeneille vaeltajille suositellaan Koilliskaran villiä metsäluontoa. Talvisin kansallispuistossa voi vaeltaa myös lumikenkien kanssa.

Suomen kansallispuistoista eniten kävijöitä kerää Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Kesäreittejä löytyy sekä lyhyille päiväpatikoinneille että pidemmille vaelluksille yhteensä 340 kilometrin verran. Tunturi-Lapin taival -nimisellä reittiverkostoa seuraamalla voi vaeltaa kylistä tuntureille ja takaisin kyliin. Tunturihuiput seuraavat vaellettaessa toisiaan. Pallakselta Ylikyrön ja Kerässiepin kylien väliltä löytyy muun muassa vanha autiotupa Montellin maja. Kansallispuiston kuvatuimpia ovat Nammalkurun tunturimaisemat.

Ennen kansallispuistoissa vaeltamista on hyvä tutustua niiden sääntöihin ja turvallisuusohjeisiin, jotka löytyvät nykyisin myös internetistä. Kansallispuistoissa leiriytyminen on tyypillisesti sallittua vain tietyillä alueilla. Myös tulentekoa koskee yleensä joukko sääntöjä. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuistossa maastopyöräily on sallittua merkityillä reiteillä. Kansallispuistoissa yöpymistä varten on usein myös pieniä tupia, mutta ne voivat olla suosittuina aikoina varattuja. Siksi on hyvä pakata pidemmälle vaellukselle myös teltta tai hammock vaikka tupia olisikin reitin varrella.

Comments are closed.