Luontomatkailijan rutiini osa 2

Aloitin puhua telttailusta viime postauksessa ja tajusinkin, että yhteen kappaleeseen kaikki kerätty tieto ei vaan mahdu. Jäin siihen, että sopivan paikan löytäminen on välillä haastavaa – varsinkin silloin, kun sitä tapahtuu joka päivä ja jos paikkaa ei löydy, täytyy keksiä jotain muuta ja äkkiä. Telttailussa on kuitenkin myös muita puolia…

Luontomatkailijan rutiini

Mitä Ajatellaan Harvemmin

Muistan, kun ihmettelin ensimmäisen pitkän reissuni aikana kavereiden kommentteja kuvieni alla. Olin yksin koko maailmassa ja kahdestaan luonnon kanssa, joka toi välillä niinkin kivoja yllätyksiä kuten myrskyjä, päiviä kestäneitä sateita, sietämätöntä hellettä ja kaikkea kivaa, mitä siltä vielä löytyy. Kaverit olivat aina sanoneet: älä valita, täällä kaupungissa keli on samanlainen. Mikä on ero? Ero on siinä, että kaikki nämä ihmiset saapuivat töidensä jälkeen aina lämpimään kotiin, missä he tunsivat olonsa turvalliseksi. Telttailijalla on tähän verrattuna enemmän haasteita, ja niistä helpoin on ruoka: sen pystyy keittämään kaasupolttimella, mutta sekin on haastavampaa kuin kotona. Tähän kun lisätään suihkun puuttuminen – siis kyllä, kun matkailee pitkään, käy pesemässä sekä jääkylmissä vesiputouksissa että suolaisessa meressä; nuotion tekemisen haasteet, kun kaikkialla ympärillä on märkää… Mutta tähän ei vielä matkailijan vaikeammat arkiasiat pääty. Kun lähdetään kotoa pienelle luontoretkelle, märät vaatteet eivät vaivaa ketään, sillä ne saa nopeasti kuivattua kotona, mutta matkailijan tapauksessa märät vaatteet voivat muodostua kokonaiseksi ongelmaksi, varsinkin jos sää ei ennusteen mukaan parane vielä muutaman päivän aikana.

Mitä Ajatellaan Harvemmin

Välillä teltassa nukkuminen tuntuu myös vähän pelottavalta, kun ympärillä kuuluu liian outoja ääniä. Meille kävi kerran niin, että metsä, jossa vietimme kaksi yötä sateen takia, oli täynnä hiiriä – ja ne käyttivät jokaista meidän esinettä teroittaakseen hampaitaan. Jopa teltan katolle jätetty hammastahnatuubi oli revitty paloiksi enkä osaa edes kuvitella, miten ne pääsivät ylös liukasta teltan runkoa pitkin. Telttailuun kuuluu siis kaikkea kivaa, mutta kun teltta muuttuu vakituiseksi kodiksi, se tuo myös haasteita. Onko luonnossa oleskelu sen arvoista? Ehdottomasti on. Joskus tulee kuitenkin aina olemaan sellaisia hetkiä, kun halutaan päästä lämpimään suihkuun, siistiin keittiöön ja pehmeälle sohvalle. Tämäkin on ihan normaalia: haluammehan me päästä luontoon, kun olemme kotona kaupungissa? Sama pätee myös toiseen suuntaan.

Luonnon Ihmeet: Mitä Ne Ovat?

Aloitteleva luontomatkailija ensin etsii tietoa netistä ja sitten menee. Kokeneempi kaveri löytää kaiken paikan päältä. En ole vieläkään ihan varma, mikä vaikuttaa asiaan niin paljon, mutta olen huomannut tällaisen ilmiön: mitä enemmän tietoa etsii netistä ennen lähtöä, sitä suurempi on pettymys. Kauniita luonnon maisemia löytyy kuitenkin joka maasta, ja jos ajatuksissa pyörii joku tietty suunta, sinne kannattaa mennä etsimättä tarkempaa tietoa erilaisista luonnollisista nähtävyyksistä. Kaikki selviää parhaiten suoraan paikan päällä, ja mitä vähemmän on odotuksia, sitä suurempia yllätyksiä tullaan kokemaan. Yleensä myös maan paikallisväeltä saa hyvin apua omaan matkasuunnitelmaan, tosin kannattaa muistaa suhtautua ihmisten mielipiteisiin kriittisesti: joidenkin mielestä järvet ovat ihme, kun taas pohjoisen ihmistä aavikko tulee todennäköisesti kiinnostamaan paljon enemmän.

Luonnon Ihmeet: Mitä Ne Ovat?

Se, mikä toimii aina, on odotusten puuttuminen. Kun matkoille lähdetään puhtaalla mielellä ja avoimesti, luonto tulee avaamaan matkailijalle sen hienoimpia puolia ja näyttämään uskomattomia maisemia. Kun taas lähdetään katsomaan esimerkiksi Grand Canyonia pelkästään selfien takia, luonto toimii tällaista matkailijaa vastaan: paljonko heitä tällaisia on viime vuosina sinne jäänyt? Se siitä maisematurismista. Onnistuneita matkoja!

 

 

Comments are closed.