Kun eksyy osa 2…

Viime kirjoituksessa aloitin keskustelun eksymisestä, mutta keskityin ehkä liikaakin älypuhelimen paikannustyökalun toimintaan ja sen selittämiseen, joten tässä jatkan aloitettua aihetta eli sitä oikeaa eksymistä, kun mukana ei ole avustavia laitteita.

Kun eksyy…

Mikä Kulkee Aina Mukana?

Kokenut retkeilijä kantaa aina mukanaan tiettyjä esineitä eikä koskaan ota niitä repustaan pois – ei edes kaupungissa. Kun retkeilyä harrastaa harvemmin, moni metsässä tarpeellinen asia saattaa unohtua kotiin ja sitä tullaan sitten jatkossa katumaan. Itse pidän aina mukana puukkoa, rannekelloa ja juomapulloa – siis normaalielämässä – ja retkelle lähtiessäni nappaan mukaan näiden kavereiksi kompassin, tulentekovälineet ja otsalampun. Tämä on ikään kuin joka paikassa toimiva retkisarja, jolla pärjää melko pitkälle, kunhan sitä ennen jaksaa vielä panostaa koko setin käytön opetteluun. Tällainen setti voisi olla vaikka eteisessä pienessä korissa aina valmiina, kunhan muistaa retken jälkeen palauttaa kaikki paikoilleen – niin, että seuraavallakin kerralla lähtö on nopea eikä mikään unohdu.

Pikkupaniikki Vai Oikea Vaara?

Eksynyt ihminen alkaa helposti panikoida, vaikka sitä ei saisi missään nimessä tapahtua. Vaaraa ei saisi kuitenkaan aliarvioida, ja tilannetta on parempi katsoa realistin silmin: niin, että pienikin eksyminen saattaa olla isomman ja epämukavamman seikkailun alku. Mitä tehdään, kun tajutaan, että nyt ollaan eksytty? Ensin pysähdytään ja rauhoitutaan. Siinä vaiheessa, kun on selvä, että nyt retki on päättynyt ja alkaa oikea selviytymismissio, pitää muuttaa ajattelu tarkkaavaiseksi ja mieli kylmäksi. Ja sen jälkeen ruvetaan kuuntelemaan ääniä lähtemättä vielä mihinkään: esimerkiksi traktorin ääni kuuluu yleensä 3-4 kilometrin etäisyydelle, ja junan ääni sitäkin kauemmas. Jos jonkun äänen on pystynyt metsän äänten joukosta erottamaan ja se ääni on jatkuvaa, voi rohkeasti kävellä sen suuntaan. Äänen jatkuvuus on tärkeä kriteeri, sillä ensimmäisellä kerralla valittu suunta voi osoittautua helposti vääräksi ja sen ymmärtämiseen auttaa vain äänen jatkuvuus. Korvat tarkkana, mutta ääniä ei kuulu… Mitä sitten?

Pikkupaniikki Vai Oikea Vaara?

Sitten kiivetään korkeampaan paikkaan: kallioon, puuhun tai mihin tahansa luonnon muotoon, mistä näkee enemmän ja paremmin. Näkyykö missään sähkölinjoja? Kaapeleita? Rautarouvia? Jos näkyy, niin kannattaa suunnata niiden luokse, mutta sitä ennen muistaa vielä ottaa suunta kompassista, koska muuten eksyy helposti toisen kerran – siis jos ylhäältä linja näkyy ja alhaalta ei. Sähkölinjan vieressä voi kulkea tosin aika pitkään, mutta se vie aina ihmisten luo. Näkyykö muita ihmisten jälkiä? Teitä, laavuja, polkuja? Jos näkyy jotain ihmisen rakentamaa, kannattaa suunnata sinne, sillä jokaiselta ihmisen pystyttämältä rakenteelta menee aina polku takaisin. Se voi olla hyvin pieni ja vaikeasti löydettävissä, mutta silti olemassa. Mitä jos mikään yllä mainituista ei auta? Ääniä ei kuulu, ihmisten jälkiä ei näy, eikä kaapeleista voi olla puhettakaan – pelkkää metsää, ja aurinkokin tulee kohta laskemaan… Pitäisikö istahtaa ja jäädä odottamaan, kunnes joku tulee hakemaan? Kuka tulee? Milloin tulee? Mistä se tietää sijainnin? Nyt ei siis ole oikea hetki leikkiä prinsessaa. Jatkotoimenpiteet riippuvat hyvin paljon siitä, mitä on mukana ja mikä on keli. Jokainen vaeltaja jaksaa varmaan pitää huolta siitä, että hänellä on hyvät kengät jalassa ja muutama vaatekerros päällä – niin, että pärjää sekä päivällä että viileämpänä iltana. Juomavesipullo löytyy varmasti myös jokaiselta, ja on aivan mahtavaa, kun repussa lepää myös edellä mainittu retkeilijän setti eli otsalamppu, kompassi, puukko, tulentekovälineet ja rannekello. Löytyykö kaikki vai kulkeeko edes osa mukana? Mahtavaa. Seuraavassa kirjoituksessa jatkamme selviytymiseen.

Comments are closed.